Uros on kautta luomakunnan historian ollut uhka. Itselleen. Lajitoverilleen. Naaraalle. Pennuilleen. Ihminen ei tee poikkeusta. Mies on likimain kaikissa tilastoissa ykkösenä, paitsi synnytyksessä. No toinen asia missä mies häviää naiselle on suunpieksentä. Luettelo kyllä jatkuu nousevin numeroin pitkäksikin, kun vauhtiin päästään.

Jo yleiseksi käsitykseksi muodostunut miesten kakkostila syntyy erotilanteissa, joiden seurauksena sosiaaliset suhteet katkeavat, lapset jäävät puolisolle joka suojelutarkoituksessa linnoittaa heille tapaamisen estävän muurin minuuttiohjelmineen ja puhelinvartiointeineen. Usein suojelua tärkeämpi syy on kosto. Tähän päätelmään ei ole vaikea päätyä kuunneltuaan eronneiden naisten juttuja eron jälkimainingeista. Miehelle jää (puhujien mukaan kuuluu) rahoittajan rooli, loputon kaivo, josta voi ammentaa, pyytää ja vaatia.

Onneksi on onnellisempiakin kohtaloita joukossa.