Siinä ne taas näkyvät, kissanjäljet yöllä sataneessa lumessa. Tapansa mukaan yöllinen vaeltaja on aamureitillään kulkenut seinien ja portaan vierustaa. Tällä kertaa pysähtymättä. Tassunjäljet, sievästi peräkkäin, tasaisin välein - naapuriin, jossa sillä on koti.

Vuosia sitten lapsuuteni Mikko-kissa viihtyi hiihtoretkilläkin kapeilla pojanolkapäilläni. Sen raidallinen maalaiskissan turkki oli harmaan eri sävyissä. Pehmeältä näyttävät tassut piilottivat tikariterävät kynnet, joita sain tuta hätistellessäni kerran lemmikkiäni hetekan alta. Kynsi upposi nasevasti keskisormen lihaan.

Elämän ymmärrystä se lisäsi. Ja pian itkuni jälkeen se taas kehräsi vasten kylkeäni.