Tyttöjen ja poikien tapa käsitellä itseen kohdistuvaa arvostelua on erilainen. Kauhajoen jälkimainingeissa eräs asiantuntija otti esille mielenkiintoisen näkökulman, jonka mukaan pojat ovat oletettua herkempiä arvostelulle ja sanomisille.

Siinä missä tytöt puhuvat, pojalta puuttuu sanoja käsitellä asiaa puhumalla johtuen murrosiän kehityksestä. Miesten hyvinvointi yhteiskunnassa ei ole ollut koskaan arvossaan. Tasa-arvokeskustelukin latistaa sitä vähäistä miehen mallia, joka on perheissä perimänä saatu.

Oppilaitosten ja varhaiskasvatuksen naisvaltaisuus ei tarjoa yksinhuoltajien lapsille miesmallia, pojat ovat näin eksyksissä jo varhain. Tässä kohtaa arvaan, naiset nostavat syyttävät sormensa pystyyn. Turhaan. Tosiasiat puhuvat puolestaan.

Kun miesmallia ei ole tai kun se puhumalla latistetaan, voiko kukaan kasvaa terveeksi nuorukaiseksi. Varsinkaan jos ainoana keskustelukumppanina on televisio ja tietokone ja kotiin palanneena kiukkuiset kiireiset vanhemmat, joilla ei ole aikaa läsnäoloon - siihen tärkeimpään asiaan jonka vanhemmilta voi saada.

Myönnän, tässä itsekin elin "uraputki" vaiheen elämässäni ja haalin niitä silloisia markkoja pesueelle. Onneksi ainakin osan aikaa toinen vanhemmista saattoi kasvattaa lapsia kotona.