Matkustin eräänä aamuna, kuten kaikkina työpäivien aamuina, junalla työhön. Kyseisen matkan loppuvaiheessa eräs kanssamatkustaja komentoi matkaseuralaiselleen "Maailmaan pitäisi saada lisää kilttejä ihmisiä".                                                                                                                 

Olisipa vastaavasti ajattelevia enemmän, mietin. Olisipa kilttejä ihmisiä enemmän, ajattelin. 

Ihmisten arvot ovat vakavasti muuttuneet. Eilen uutisoitiin kirkosta eroamisen tunnuslukuja. Etääntyminen inhimillisistä arvoista ei ole yksin kansalaisten ansiota. Niin kirkko kuin yhteiskuntakin on vuosikaudet rakentanut norsunluutornejaan rahalla ja mammonalla. Keinotekoisuudella on taipumus kohdata loppunsa.

Tosia-asia on, ettei maailma ei ole kilttejä ihmisiä suosiva. Kiltteys tulkitaan yhä heikkouden merkiksi. Kuitenkin toivon, että kiltteydelle olisi enemmän sijaa. Kiltteyskin voi olla lujaa, voimakasta, rakentavaa ja palkitsevaa.