Mahtava, aurinkoinen kevätpäivä on illassa. Tälläisinä päivinä tuntee, miten aurinko lämmittää ja tuuli viilentää, kuinka hanki hohtaa valoa ja luonto heräilee.

Riihimäen varuskunnan alueella oli hiljaista, mutta likeisellä asuntoalueella piha-alueille kävi kuhina. Polttopuita pilkottiin ja pinottiin ja omenapuiden oksia oksittiin. Kävelytiellä koirien ulkoiluttajat yrittivät suitsia lemmikkejään kulkemaan häiritsemättä kanssakulkijoita.

Juppalan tori, kuuluisa kirppis muutti pois, mutta kappas vaan uusi oli jo aloittanut samoissa tiloissa Juppalan kirppis -nimellä.

Itse en ole kirppiskansaa, joten jaksan aina ihmetellä kansan paljoutta myyntipisteissä kaiken sen roinan keskellä. Sanovat, että siellä tekee löytöjä. Tunnustan, minun ammattitaitoni ei ole vielä riittänyt löytöjen tekemiseen. Ehkä joskus.