1246329279_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kun on koira, on oltava aikaa ja viitseliäisyyttä ison koiran vaatimaan lenkkeilyyn. Onneksi olen liikunnallinen ja nautin ulkoilusta säässä kuin säässä. En edes omista sateensuojaa.

Lomalla on on aikaa monelle puuhastelulle, aivan kuin viikonloppuisinkin. Pihassa riittää puuhaa. Kuvasin pihapiirin kasvustoa ja yllätyin lajien määrästä, vaikka toki haluan runsaasti lisää erilaisia kasveja, kunhan nyt tämän ensimmäisen kesän aikana saan selville, mitä kaikkea putkahtaa esiin. Norjanangervoja hankin viisi. Kurttulehtiruusullekin olisi tilaa lähellä Juhannusruusuja.