Valtakunnallinen sanomalehti kertoo autoilijalle sen mitä ei saisi kertoa. Ylinopeus muuttuu rangaistavaksi vasta kun ylittää riittävästi (11km) alueella olevan rajoituksen määrän. Siitä seurauksena kaikki ajavat "lievää" ylinopeutta. Tähän asti moraalinen ylinopeuskäsitys on ollut 10 km, nyt 11 km. Uskonpa sen lipsuvan pian 15 sillä lehti kertoo ettei poliisi välttämättä ole sakottanut 20 km:n ylinopeuksistakaan.

Olen vuosia hämmästellyt sääntöjä, jotka ovatkin suosituksia. Suomalaisessa yhteiskunnassa kaikessa lipsutaan. Säännöt ovat ohjeellisia ja kun niistä ei pidetä kiinni, ollaan tilanteessa missä rikkomusten rajaa koettelevat kaikki. Se kuuluu ihmisluontoon.

Viikko sitten ajoin autolla kotikaupunkini raitteja ja tietoisesti noudatin nopeusrajoituksia merkintöjen mukaan 60, 50 ja 40. Aina takapuskuriin liimautui nopeusrajoituksia soveltava "perskärpänen".

Liikennekulttuurin lasku alkoi ensimmäistä vuottaan ajavan 80-lätkän poistosta. Vasta korttinsa saaneet hurjastelevat itsensä hengiltä, kuten tämän vuoden surullinen saldo on. Kun kuri höltyy, seuraukset ovat päättäjän "hämmästeltävissä". Sama vastuuttomuus näkyy työelämässä. Kurssimuotoiseen opiskeluun tottunut ei ole sidottu aikatauluihin, ei siis tule duuniinkaan kuten työnantaja odottaa vaan lipsuu, myöhästelee, karkaa paikalta liian aikaisin jne.

Rajojen asettamisella pitäisi olla tarkoitus. Nyt lepsuillaan liikaa. Vapaa kasvatushan oli tälle se ensisysäys.