Niin erilainen ja kuitenkin samanlainen. Niin voisi todeta vajaakuntoinen minusta ja minä hänestä. Sana ja pieni fyysinen ero tekee meistä eriarvoiset vaikka suorituskapasiteettimme muuten on sama. Terveen leiman omaava saattaa olla älyllisesti heikompilahjainen, eikä häntä kohdella syrjivästi.

Fyysinen poikkeavuus on kautta luomakunnan historian koettu suoriutumisen ja joukkoon kuulumisen esteenä. Sitä se on vielä tänäänkin. Suuri on hämmennyksemme, kun kohtaamme vajaakuntoisen, jota ei erota millään ulkoisella tunnisteella. Ryhdymme jopa epäilemään. Tästä kuulin eilen oivallisen esimerkin, jossa epäily oli naamioitunut näkövammaiseksi, jotta asiakaspalvelutilanteessa tulee ymmärretyksi.

Onko tämä oikein?