Sade ennen juhannusta on kansan uskomuksen mukaan kuin sataisi satoa laariin. Pihallamme sateen virkistävä voima sai kukkapenkit voimalliseen kasvuun. Vaikutelma on aivan toinen kuin vuosi sitten, jolloin kannettu vesi pyrki tekemään sateen tehtävän.

Vaikka sateen kääntöpuoli onkin osittain hakkautuneet kukinnot, loppukesän aikana nekin uusiutuvat. Paljolti kysymys on valinnoista, niinkuin aina. Sateenkestävät lajikkeet menestyvät. Kukkapenkissä on perennojen ohella orvokkeja ja samettikukkia. Daaliat kuuluvat myös kesääni ja edellisen omistajan istuttamat ruusut. Ensimmäiset luovat jo huumaavan punaisia katseitaan.

Loma on aluillaan (mikä vapauttava nautinto).