Helsingin Sanomat kertoo espoolaisessa vanhusten palvelutalossa koetusta. Esimerkki kertoo hoiva-alan ongelmista siloisen pintakuvan alla. Vaikka johto ei aina kaikesta kentällä tiedäkään, julki tullut esimerkki kertoo aivan muuta. Koko palvelutalon toiminta vaikuttaa kovin kummalliselta erilaisine ahneutta, alistamista ja hyväksikäyttöä kuvaavine piirteineen. Ahneus vaikuttaa olevan sekä poliittista että taloudellista.

Erityisen järkyttävää asiassa on se, että ko. laitoksen hallituksessa istuu entinen oikeusministeri, jolla itselläänkin tuntuu olevan lusikkansa sopassa, jos kirjoituksen väitteet paikkansa pitävät.

Jos joku vielä väittää ettei politiikka ole likaista peliä, voi miettiä sitä tämän esimerkin avulla lukemalla artikkelin sanomalehdestään. Uskon, että paheksuvien piiri laajenee.