Vanhusten palvelutalossa koin uusintana vuosien takaisen tunnelman. Edellisestä kokemuksesta kymenlaaksolaisessa kohteessa on liki kymmenen vuotta. Uusin syntyi enoa tavatessa.

Palvelutalon tuloaulassa toistui odotuksen tunnelma. Parikymmentä iäkästä silmäparia seurasi tulijaa. Osalla heistä pettymyksen ilme kasvoillaan. Eikö tänäänkään...Toinen merkittävä piirre ovat iäkkäät naiset ja joukossa vain muutama mies.

Enoni on aina ollut tekevä mies. Askareina ovat paulottuneet kalastusverkot, kaiverretut kynttilälampetit, peilinkehykset ja koristekepit. Vapaa-aikoina lisäksi marjastusta ja kalastusta, talvella pilkkimistä. Nyt liki 90-vuotias asuu yksin huoneessaan mukanaan suuri kaipaus saada tehdä jotain. Ei kuulemma saa tehdä, kun paikat sotkeutuu. Sitäkö se viriketoiminta on, että kellolyömällä kokoonnutaan kerhohuoneelle, jossa ohjaus keskittyy naisten ohjaukseen.